Keskustelu

Anna-Karoliina KauranenKokemuksia perheväkivallasta?4.5.2017 12:46
Hei!
Olen Anna-Karoliina Kauranen ja opiskelen sosiaalityötä Turun yliopistossa. Teen Pro Gradu -tutkielmaa siitä, miten perheväkivaltaa lapsuudessaan tai nuoruudessaan kokeneet aikuiset suhtautuvat väkivaltaisen vanhempansa ikääntymiseen sekä hoivan ja palveluntarpeeseen. Kokemasi väkivalta voi olla kertaluontoista tai jatkunut pidempään lapsuudessa tai nuoruudessa. Koetun väkivallan muodolla ei myöskään ole väliä ? se voi olla niin fyysistä, psyykkistä, seksuaalista, passiivista tai jotain muuta, jonka olet kokenut väkivallaksi. Kerään tutkielmaani aineistoa vapaamuotoisten kirjoitelmien muodossa. Kirjoitelmat käsitellään ehdottoman luottamuksellisesti ja aineisto tullaan analysoimaan siten, ettei kirjoittajien henkilöllisyyttä voida tunnistaa tutkielmasta. Lisäksi aineisto tullaan tuhoamaan asianmukaisella tavalla tutkimuksen valmistuttua.

Kirjoitelmassa pyydän Sinua kertomaan omin sanoin suhtautumisestasi väkivaltaisen vanhempasi ikääntymiseen sekä tämän hoivan ja palveluntarpeeseen. Apuna kirjoitelmassa voit kuitenkin käyttää kysymyksiä kuten:
- Millaista perheväkivaltaa koit lapsuudessasi / nuoruudessasi?
- Minkälaisia ajatuksia vanhempasi ikääntyminen ja hoivan tarve herättää Sinussa?
- Koetko, että koetulla väkivallalla on vaikutusta siihen, haluatko hoivata / auttaa vanhempaasi?
- Koetko, että auttamishaluusi vaikuttaa jokin muu syy kuin koettu perheväkivalta; mikä?
- Jos koet haluavasi auttaa ja hoivata vanhempaasi, niin miten / minkälaista apua olet valmis antamaan? Mikä motivoi Sinua auttamaan?
- Kenen vastuulla koet vanhempasi auttamisen ja hoivan olevan?

Kirjoitelman muoto on vapaa, eikä siinä ole pituusvaatimuksia. Pyydän kuitenkin liittämään kirjoitelmaan tiedon sukupuolestasi sekä iästäsi, mutta muita yhteystietoja ei tarvitse liittää.
Kirjoitelman voi palauttaa minulle seuraavilla tavoilla:
- sähköpostitse joko viestikenttään kirjoitettuna tai liitteenä osoitteeseen akakau@utu.fi
- paperiversiona osoitteeseen:
Sosiaalityön toimisto ?Kirjoituspyynnöt / Kauranen?
Sosiaalitieteiden laitos
20014 Turun yliopisto
- tai voit vastata anonyymisti alle tälle keskustelupalstalle

Annan mielelläni lisätietoja tutkimuksesta sähköpostitse.
Suuri kiitos mielenkiinnostasi ja osallistumisesta!
Terveisin Anna-Karoliina Kauranen, akakau@utu.fi

ElliPerheväkivaltaa uskonnon nimissä ja muutenkin20.7.2017 18:00
Varsinkin isäni oli hyvin hurskas uskovainen, helluntalainen. Äiti siinä myötäili samaa uskontoa vieressä. Meitä lapsia koulutettiin isän toimesta kovalla kädellä, pienestäkin pahanteosta (tahattomista vahingoistakin) tuli tukkapöllyä tai vitsaa isän toimesta. Äiti kävi joskus pyytämässä anteeksi isän puolesta salaa. Raamatussahan sanotaan "joka kuritta kasvaa, se kunniatta kuolee". Olen kai sitten kunnioitettu. Kiinnikäyminen toki loppui siihen,kun muutin pois kotoa.
Olen nyt jo 56-vuotias ja vanhemmat kahdeksankymppisiä,mutta muistan kaiken. En ole katkera. Omille lapsilleni olen ollut liiankin vapaa kasvattaja, mutta ovat elämässä pärjänneet ja kaikki on hyvin.
Nyt kun vanhemmat ovat vanhoja, on isäkin pehmennyt. Ei tosin olla koskaan aiheesta puhuttu. Äiti joskus kauttarantain juttelee,että olisi elämän voinut toisellakin tapaa elää ja asiat hoidettiin sen ajan ja uskonnon tietämyksen mukaan. Ja mieshän on se perheen pää. Eli petasi itsensä ulos koko hommasta. Hiljaa kuitenkin hyväksyi lasten kurittamisen ja kai se yleistä siihen aikaan olikin.
Minulle ei tuota vaikeuksia hoitaa vanhoja vanhempiani,jos jotain apua tarvitsevat. Salaa mielessäni halveksin kuitenkin isääni,joka pystyi lapsilleen olemaan niin julma. Ja ärsyttää äitini,joka lammasmaisesti antoi kaiken tapahtua.
Mutta nyt elän omaa elämääni ja teen niinkuin haluan. En ole tilivelvollinen vanhemmilleni. Jostain kumman syystä en ota lapsuuden asioita koskaan negatiivisesti puheeksi vanhemmilleni.

Anna-Karoliina KauranenRe: Kokemuksia perheväkivallasta?24.8.2017 12:14
Kiitos tärkeästä ja arvokkaasta vastauksestasi nimimerkki Elli!
Todella ikävää kuulla kokemuksistasi, mutta hienoa, että pystyt kirjoittamaan niistä.
Hyvää ja onnellista alkavaa syksyä!
Kiittäen,
sosiaalityön opiskelija Anna-Karoliina Kauranen



Vastaa viestiketjuun

Otsikko:*
Viesti:*
Lähettäjä:*
Sähköpostiosoite:
Lähetä vastaukset sähköpostiini: