”MIETIN KOKO AJAN SELVIÄNKÖ TÄSTÄ HENGISSÄ”
Tutkimus fyysistä väkivaltaa kokeneiden naisten selviytymisestä

Mietin koko ajan selviänkö tästä hengissä

Tutkimus fyysistä väkivaltaa kokeneiden naisten selviytymisestä


Tositarinoita Suomesta - Pienen puolella

Se on uusintakierros. Aiemmin olemme istuneet jo kaikissa oikeusasteissa Korkeinta oikeutta lukuun ottamatta.

Uusintakierros käräjäoikeudessa alkoi todella lupaavasti. Käytännössä tuomari oli jo ennen tätä valmistavaa istuntoa lukinnut kantansa. Olimme avustajani kanssa siis matkustaneet pitkän matkan osallistuaksemme pakolliseen näytelmään, joka oli jo ennalta kirjoitettu ja johon meille ei ollut varattu minkäänlaista roolia.

Tarvitseeko lasta kuulla?

Tässä näytelmässä lapsen mielipiteellä ja tahdolla ei ole merkitystä. Sen meille Arvoisa Tuomarimme teki varsin selväksi heti kättelyssä. Siitä huolimatta, vaikka lapsi oli jo kauan ja monesti ”ottanut hatkat” ja matkannut Hovioikeuden määräystä uhmaten yhä uudelleen takaisin kotiin, jossa oli lähes koko lapsuutensa viettänyt. Kukaan ei ole vaivautunut kysymään koskaan, että haluaako lapsi edes mahdollisesti muuttaa pois kotoaan rakkaidensa luota. Sehän on selvä, että kaikki lapsethan haluavat!

Päähenkilömme Arvon Rouva Tuomari oli täysin kypsä siihen, että yleensä edes joutui hoitamaan virkaansa ja osallistumaan valmistelevaan istuntoon.  Hänen onnekseen avustajani ymmärsi yskän ja ehdotti taukoa, jonka jälkeen näytelmästämme tulikin tauon jälkeen ensiesitys. Saimme jopa puhua.

Pääkäsittelyssä minunkin vuoroni tuli esittää puheenvuoroni ja sen tein. Näytelmä pitää sisällään, että totuuksia ei kerrota ja aikaisempia tuomioita ei saa kritisoida, vaikka niissä ei olisi mitään järkeä koskaan ollutkaan. Suorasukaisuuteni ja totuudenkertomisen vuoksi olen näet v….mainen ihminen, jolle pitää antaa nenille! Totuuksia on turha tulla kertoilemaan ihmisille, jotka tietävät minun ja lapseni asiat paremmin.

Kauhuskenarioni sisälsivät jo hyvin varhaisessa vaiheessa näkymät lapseni fyysisen ja psyykkisen terveydentilan heikkenemisestä, lapsen olosuhteiden heikkoudesta sekä koulumenestyksen laskusta. Nämä asiat olin tehnyt tiettäväksi kaikissa istunnoissa ja kaikissa oikeuden apumiesten eli  julkisten sosiaalisten toimistojen palveluidemme avainhenkilöiden tapaamisissa. Näkyni toteutuminen oli sikäli väärä, että oletin tämän kaiken tapahtuvan jonkin ajan kuluessa, mutta lapseni terveydentilan ja koulumenestyksen laskuun tarvittiinkin vain muutama kuukausi.

Aina löytyy syntipukki

Eipä hätää, tähän näytelmään kuuluu, että minulla on yleisen syntipukin osa. Sellainenhan täytyy olla aina hyvän ja pahan taistelussa. Vaikka olisin satojen kilometrien päässä, aivoistani voi lähteä viestiä pukkaava signaali, joka käskee lasta reagoimaan. Tästä oikeuden apumiehet ovat aina olleet samaa mieltä. Minun äitinä pitää pystyä rohkaisemaan lasta asumaan toisen vanhempansa luona, jonka kanssa ei liiemmälti ole edes yhteyttä pitänyt. Minun syy sekin. Voisin ehkä pyytää jospa nerokkaat apumiehemme olisivat osanneet ruuvata puhelimen toisen biologisen vanhemman korvaan kiinni ja aktivoineet aparaatin soittamaan lapselle aina tarpeelliseksi katsomanaan kellon aikana. Minua on ohjeistettu myös siitä kuinka paljon ja kuinka kauan saan pelätä itseni ja lapseni puolesta. Enää en saa, olenhan eronnut. Tässä pätee vielä sellainen nyrkkisääntö ja hyvä kristillinen ohjenuora: Jos sinua lyödään, käännä toinenkin poski.”

Apumiesten oikeaoppisessa ohjauksessa lapsen toisesta biologisesta vanhemmasta on kehkeytynyt jalo, ritarillinen prinssi, rauhaa rakastava ja välittävä vanhempi lapselleni.
 Mitään näyttöä tästä ei koskaan ole ollut, siksi en ole parannusta purematta  niellyt.  Apumiesten, maailman rauhaa uhkuvan prinssimme ja Tuomarimme mielestä minä kun en ymmärrä, että en ole vain päässyt entisestä suhteestani irti ja käsitellyt tätä menneisyyden taakkaa, kun rohkenen parempien todisteiden puutteessa muuta väittää. Yritän selvittää uusille ”ystävilleni”, että poliisin asiakirjassa ja käräjäoikeuden tuomiossa puhutaan tuomitusta väkivallan teosta minua kohtaan. Tätä vielä lapseni oli joutunut vierestä seuraamaan.

Farssia farssin perään

Sain kuin sainkin pienen osan farssissa, josta oli yht´äkkiä tullut päänäytös.  On ollut sellaisiakin katastrofaalisia esiintymisiä, jossa en ole saanut puhua lähestulkoon ollenkaan enkä loppupuheenvuoroa pitää.

Rouva Tuomari oli silmiin nähden helpottuneempi: eihän sitä enää vanhoilla päivillä jaksa niin usein istua työpaikalla kuuntelemassa kaikenlaisia jorinoita ja höpinöitä. Kesäkin on tulossa.

Sain puhua lähestulkoon keskeytyksettä. Kerroin, että kaikkia todistusaineistoa ei valitettavasti ole saatavilla, vaikka olin jo kuukausia vaatinut asiakirjoja, jotka minun laillisena huoltajana kuuluu saada. Näitä olen monesti kirjallisena pyytänyt niitä koskaan saamatta. Kerroin Arvoisalle Tuomarillemme, että tätä seikkaa avustajani oli heti aluksi yrittänyt tuoda julki, kun hänet  saman tien oli vaiennettu. Selvensin Tuomarillemme, että kirjalliset pyynnöt asiakirjojen saamiseksi olivat mukanani.

Toisella biologisella vanhemmalla oli asiakirjoja. Myös sellaisia apumiesten asiakirjoja, joissa oli rasti ruudussa kohdassa äitiä ja lasta ei ole kuultu eikä ole tarvetta kuunnella. Kuitenkin tämän asiakirjan, jonka laatijat ovat apumiehet yhdessä toisen biologisen vanhemman kanssa, sisältö on tosi.

Olin onnistunut saamaan kuitenkin kouluterveyden huollosta sekä lapsen lääkäriltä lausunnot lapsen terveydentilasta. Lapsen paino oli noussut lähes 20kg sinä aikana kun oli asunut poissa omasta kodistaan. Minun vika sekin. Sitä paitsi edellä mainitsemani seikka ei oikeasti vaikuta terveyteen. Yritin parhaani mukaan kirjallisiin todisteisiin vedoten kertoa kolmesta huolenaiheestani: koulumenestys, terveys ja harrastukset. Silläkään ei ole merkitystä, että lapseni edelleen muutoksen myötä on joutunut näkemään väkivaltaa. Väkivallan kohde teki itse paikallisille apumiehille lastensuojeluilmoituksen. Itsekin olen tehnyt niitä, koska olen todennut useita epäkohtia.

Sosiaalitoimen kanssa asioimiseen tarvitaan tulkkia

Tässä kohdin en ole päässyt ns. juonen sisälle. Apumiesten kohdalla tämä tarkoittaa sitä, että heille saa tehdä lastensuojeluilmoituksia niin paljon kuin ikinä jaksaa. Niin kauan kuin he eivät näe tai vaan yksinkertaisesti suostu näkemään epäkohtia, niitä ei silloin ole. Olisi vielä hyvä, jos omistaisi tai joku viisaampi kehittelisi apumies-asiakas-sanakirjan. Esimerkiksi vanhempien välinen ristiriita tai välien selvittely olisi sama kuin parisuhdeväkivalta, väkivalta tai pahoinpitely. Luulen, että uhrin asema tuolloin helpottuisi ja avunsaantimahdollisuudet paranisivat kun yhteinen kieli löytyisi.

Jonkinlainen kuinka asioin apumiesten toimistolla-kurssi olisi myös tarpeen. Tämä voisi sisältää paljon käytännön harjoittelua, mielikuvaharjoittelua, vuoropuhelua jne. Itsellenikin olisi ollut hyvä. Ehkä en olisi sitten niin yhteistyökyvytön- ja haluton, kun olen käyttänyt niin epäsoveliaasti vääränlaisia kielikuvia.

Yhteenvetona ja näytelmän päätteeksi asianajajanikin sai puhua. Pitää myös loppupuheenvuoron. Se on paljon se. Rouva Tuomarimme antoi vielä armon käydä oikeudesta, vaikka ystävällinen edustajani ilmoittikin, ettei loppupuheenvuoron jälkeen en enää saisi sanoa mitään. Tuomari salli moukkamaisuuteni. Kerroin hänelle, kuinka surullisia minä ja lapseni, sekä muut lapselleni läheiset ihmiset ovat olleet, kun eivät ole edellisen vuoden aikana paljonkaan tavanneet tai tavoittaneet lasta, koska tämä on estetty. Kaikista näistä vääryyksistä johtuen lapseni on ”äänestänyt jaloillaan” jälleen kerran.

Nyt me jännitämme. Minä ja lapseni eniten. Pelkäämme pahinta ja toivomme parasta. Mutta eipä hätää. On tärkeää, että näytelmän loppuhuipennus tulee tietoomme mahdollisimman nopeasti.  Jos emme jälleen kerran ole tullut ymmärretyksi, niin valmistaudumme taas uuteen näytökseen. Ja taas niin kauan, että lasta oikeasti kuullaan tai niin kauan, kunnes on pakko kuulla 12-vuotiasta lasta. Voiko lapsiemme kohtalo olla tällaisissa käsissä ja millainen valta Tuomarilla apumiehineen onkaan päättää lapsiemme elämästä!

 

Kertomuksia kollektiivisesta väkivallasta Suomessa

Brita Jokinen kysyy uudessa "Kiusaaja keskellämme" kirjassaan, miksi sallimme julmaa käyttäytymistä? Mikä on meidän vastuumme? Suomi on paitsi työpaikkakiusaamisen ja katuväkivallan, myös perheväkivallan eurooppalaisen tilaston kärjessä. Mitä pitäisi tehdä? 

Keräämme tänne kertomuksia kollektiivisesta väkivallasta eli ulkopuolisten tekemästä väkivaltatilanteiden ohittamisesta ja/tai hiljaisesta sallimisesta sekä sankaritarinoita rohkeiden ihmisten puuttumisesta väkivaltaan!

(Tarinat ja palaute osoitteeseen: yhdistys.lovery@gmail.com)

 

Metroasemalla

"Olin metroasemalla ja huomioni kiinnittyi lapsen kanssa olevaan pariskuntaan. En saanut selvää halasiko mies naista vai kuristiko, hänen käsivartensa oli naisen kaulan ympärillä. Menin lähemmäksi, jolloin mies ärähti minulle: 

-Mitä siinä tuijotat?! 

Hämmennyksissäni en saanut muuta sanottua kuin 

-Olen ihminen, tarkoittaen, että näkemäni kuului minullekin. 

Mies käännähti niin, että näin naisen kasvot. Hän näytti hätääntyneeltä ja muodosti huulillaan sanat: 

-Soita poliisi. 

Menin kaemmas ja soitin 112een. Puhelimeen vastannut hätäkeskuksen päivystäjä ei hämmästyksekseni ja suuttumuksekseni reagoinut kertomaani millään tavalla vaikka sanoin että mies kuristaa naista ja lapsikin on paikalla katsomassa.

- Joo joo, se on sitä pariskuntien välistä riitelyä ja nythän on perjantai-iltakin. 

Samaan aikaan metroaseman vartija oli kiinnittänyt huomiota tapahtumiin, ja ilmeisesti hänkin soittanut poliisit, jotka myöhemmin saapuivat paikalle miehen jo lähdettyä. Suutuksissani soitin vielä uudestaankin 112een ja tivasin miksi päivystäjä ei halunnut reagoida ilmoitukseeni - hän väitti olleensa alalla kolmekymmentä vuotta ja tietävänsä että poliisia on turha laittaa paikalle, koska nainen kuitenkin peruu rikosilmoituksen myöhemmin, ainahan ne tekevät niin."  - Anna K.

Suomen lähisuhdeväkivaltaluvut ovat väkilukuun suhteutettuna Euroopan kärkeä. Joka vuosi noin 30 naista kuolee lähisuhdeväkivallan johdosta. 

 

Saimme apua...

"Muutama vuosi väkivaltaisesta puolisosta ottamani avioeron jälkeen sain kangettua itseni ja oireilevat lapset erään suuren suomalaisen lastensuojelujärjestön avokuntoutukseen. Vanhempien terapia oli lähinnä sitä että meille luennoitiin ylhäältä alaspäin hyvästä vanhemmuudesta ja vuorovaikutustaidoista. Ylhäältä alaspäin oli päätelty sekin asia, että olimme marttamaisen valistuksen tarpeessa juuri näistä aiheista.

Mittani täyttyi kuitenkin vasta silloin, kun meille tarjottiin kuntoutuksena viikon jaksoa kesällä ko. laitoksen kartanossa - yhdessä ex-aviomiehen kanssa! Olin juuri kertonut työntekijöille, että exälläni oli meneillään taas yksi eronjälkeinen aggression eskalaatiovaihe eli mies tuli pihalla päälle, tunki väkisin kotiimme, potki ovea, hajotti paikkoja... Olin aivan hämmentynyt ehdotuksesta.

Tuosta kokemuksesta minulla kuitenkin alkoi monta vuotta jatkunut masennuskausi, tuntui että jos nuo ammattilaisetkaan  eivät voineet ymmärtää tilannettani, kai apua ja/tai muutosta oli turha odottaa mistään ja kaikki oli pohjimmiltaan vain minun huonouttani" - Paula K.

Eronjälkeinen perheväkivalta on Suomessa piiloväkivaltaa. Jopa auttajatahot saattavat pahentaa tilannetta uhriuttamalla uhria entisestään, vähättelemällä perheen ongelmaa. Vastaavasti tekijälle ei aseteta rajoja, koska väkivaltatilanne mielletään eroperheen riitelyksi, johon kumpikin vanhempi osallistuu tasavertaisesti.

 

Sosiaalitoimistossa

"Olimme sosiaalitoimistolla kriisipalaverissa. Palaverissa ex-avomieheni haukkui minua noin tunnin aggressiivisesti ja törkeästi lasten ja kolmen sosiaalityöntekijän läsnäollessa, sosiaalityöntekijöiden vain nyökytellessä, kunnes sain itse sanotuksi, että voisiko edes lapset mennä toiseen huoneeseen. Olen lähihuoltaja, ja exän väitteet olivat sen kaltaisia, että ne herättivät lapsissa voimakasta turvattomuutta. Lapset istuivat palaverissa itkien.

Jos olisimme päihde- eikä väkivalta(ero)perhe, tilanne vastasi sitä, että olisimme käyneet sosiaalitoimistolla vetämässä kännit lasten läsnäollessa ja johtavan sosiaalityöntekijän siunauksella." - Leena M.

Unicefin vuonna 2006 julkaiseman tutkimuksen mukaan pelkkä vanhempien välisen väkivallan sivusta seuraaminen synnyttää lapsissa niin voimakasta tunne-elämän ahdinkoa ja turvattomuutta, että varsinkin pienten lasten aivojen normaali kehitys voi vaarantua. Uusimmat tutkimukset indikoivat, että korkea stressitaso altistaa kehitysvaiheessa olevat aivot mm. skitsofrenialle.

Viitteet:

UNICEFin tutkimus "Behind the Closed Doors - The Impact of Domestic Violence on Children" suomeksi (Love ry:n suomennos)

Suljettujen ovien takana - Kodin väkivallan vaikutus lapsiin, UNICEF tutkimus vuodelta 2006 

Children and Teen Brains Very Sensitive to Stress, Likely a Key Factor to Mental Illness

 

 

Appivanhemmat yllättivät

"Kerran appivanhempani pääsivät yllättämään meidät kesken riidan. Olin shokkitilassa ja erittäin järkyttynyt, ja ensimmäisen kerran kerroin kenellekään että mieheni oli väkivaltainen minua kohtaan. En ikinä unohda halveksivaa katsetta jonka appiukkoni minulle antoi, saatesanoin että mikäli mieheni todellakin on väkivaltainen minua kohtaan minä olen varmasti tehnyt jotain ansaitakseni sen. Tämän jälkeen en uskaltanut kertoa kenellekään muulle väkivallasta ennen kuin erosta oli jo kulunut pitkä aika. " - Riitta S.

Lähisuhdeväkivaltaa tapahtuu kaikissa sosiaaliryhmissä, arviolta joka viides suomalainen parisuhde on väkivaltainen. Tilastokeskuksen tietojen mukaan perheväkivalta on Suomessa lisääntynyt 47 prosenttia vuodesta 1997 vuoteen 2005. Suomessa lähisuhdeväkivaltaa hävetään ja kynnys puhua siitä ulkopuolisille on hyvin korkea.

 

Yritin puhua

"Yritin puhua lapsuuden aikaiselle ystävättäelleni avomiehen säännöllisesti tekemästä hakkaamisesta. Hän kuunteli minua empattisesti, mutta katkaisi sen jälken kaikki yhteydet. Valmiiksi pakattu joululahja jäi kaappiin. Tämä vahvisti käsitystäni siitä, että ongelma on niin häpeällinen, että siitä on paras vaieta.

Vasta erottuani miehestä useamman vuoden kestäneen fyysisen väkivallan jälkeen, kerroin vanhemmilleni että mies löi minua. Äitini meni täysin ilmeettömäksi, ja lausahti sitten: "Mielestäni Oskari on aina ollut hyvä poika!"

Lapsuudenstäväni ei ole ottanut mitään yhteyttä nyt 20 vuoteen, vaikka olen muuta kautta saanut kuulla että hän on yksinäinen ja kaipaa lapsuudenystäviään?"  -Teija P.

Peheväkivallan uhrit vaikenevat kokemastaan koska he häpeävät väkivaltaa ja pitävät itseään ja tekemiään virheitä syynä väkivaltaisiin tapahtumiin. Jos vastaanotto on töykeä kun he päättävät avautua, he vaikenevat vuosiksi ja vuosikymmeniksi.

 

Kännykkävaras

"Kun poikani Kasper oli noin 12-vuotias, tapahtui seuraavaa. Kasper oli kaverinsa kanssa menossa metrolla keskustaan. He istuivat kaksistaan odottamassa metroa penkillä, kun heitä alkoi puhutella mies, joka näytti narkomaanilta. Hän oli hyvin äänekäs ja uhkaava ja vaati Kasperin kännykkää, jonka oli kai nähnyt pojan kädessä. Metroasemalla kulki ihmisiä ohi tasaisena virtana, mutta kukaan ei pysähtynyt auttamaan kahta pelästynyttä pikkupoikaa joita äänekäs laitapuolen kulkija pelotteli. Mies johdatteli pojat kenekään estämättä sivummalle, mutta onneksi poikani sai ylipuhuttua hänet ottamaan taskussa olleet kolikot. Kännykkä säästyi. Poika tuli kotiin aivan järkyttyneenä."  -Mirja K.

Poliisin tietoon tuli vuoden 2007 tammi-syyskuussa pahoinpitelyrikoksia 25 000, mikä on 12 prosenttia enemmän kuin vuonna 2006. Törkeät pahoinpitelyt lisääntyivät 16 prosenttia. -Tilastokeskus

 

En päässyt sairaalaan

Olen ollut pahoinpidelty lapsi sekä isän että äidin taholta ja parsittavana sairaalassa useammankin kerran. Papereissani lukee, että kerran lääkäri on vaatinut, että minut otetaan lasten psykiatriselle osastolle arvioitavaksi, mutta en ole sinne koskaan päässyt, koska vanhempani kieltäytyivät. Vasta aikuisena olen saanut terapiaa ja KELAn rahoituksen siihen. Tämä tapahtui 80-luvulla, asiat ovat saattaneet muuttua, mutta eivät välttämättä ole muuttuneet. Ovatko lasten oikeudet riippuvaisia heidän huoltajistaan silloinkin, kun huoltajat niitä oikeuksia vahingoittavat? -Titta K.

Lasten oikeuksien yleissopimuksen mukaan "sopimusvaltioiden on ryhdyttävä kaikkiin tarvittaviin lainsäädännöllisiin, hallinnollisiin ja sosiaalisiin toimiin suojellakseen lasta ruumiilliselta ja henkiseltä väkivallalta, kaltoin kohtelulta tai hyväksikäytöltä silloin, kun hän on vanhempiensa hoidossa."  Suomessa Lapsen oikeuksia koskeva yleissopimus tuli voimaan 1991.

"Suomen perustuslaissa on säädetty jokaiselle kuuluvasta oikeudesta fyysiseen ja psyykkiseen koskemattomuuteen sekä turvallisuuteen (7 §:n 1 mom.). Kun perheessä esiintyy väkivaltaa, lapsen perusoikeutta
koskemattomuuteen ja turvallisuuteen ei loukkaa mikään julkinen taho vaan yksityishenkilö – yleensä perheenjäsen. Kyse on kuitenkin perusoikeudella suojatun oikeushyvän loukkauksesta, johon julkisella vallalla
on velvollisuus puuttua. "  Lapsi, perheväkivalta ja viranomaisen vastuu - Oikeusasiamiehen  erilliskertomus eduskunnalle 2006

http://www.oikeusasiamies.fi/dman/Document.phx/eoa/suomi/erilliskertomukset/

perhevakivalta-fi