Selviytymistarinoita – tarinoita perheväkivallasta

Sain tehtäväkseni kirjoittaa oman perheväkivallasta selviämiseni tarinan. Tehtävä on mieluinen - olenhan katsonut elämääni taaksepäin jo pitkään ja pohtinut mielessäni, mistä kaikki johtui.
 
Olen altistunut perheväkivallalle jo lapsuudenkodissani. Sitä on ollut itsenikin vaikea hahmottaa, olenhan keskiluokkaisesta virkamiesperheestä, jossa kulissit, pöytähopeat ja käytöstavat ovat olleet moitteettomat ja elämänhallinta kohdallaan. 
 
Äidilleni läheisyys, lapsenkin läheisyys, oli kuitenkin vaikeaa. Taustalla saattoivat olla vaikeat ja käsittelemättömiksi jääneet oman elämän kokemukset. Äidilläni oli tuhoisia tapoja. Koko lapsuuteni ajan hän kävi läpi kasvojani läpi piirre piirteeltä, sentti sentiltä, ääneen valitellen kuinka olen perinyt sekä häneltä että isältäni vain epäedullisimmat piirteet. Kasvoni muuttuivat palapeliksi, jossa oli vain vääriä osia. Ääneen äitini valitteli myös liiallista älyäni.  Miehet pitävät vain tyhmistä naisista, tämän hän tiesi kokemuksesta. Avioliitosta oli siis turha haaveilla.
 
Näistä lähtökohdista parinmuodostus ei ollut helppoa itseään hirviömäisen rumana ja kiusallisen älykkäänä pitävälle naiselle. Olenkin päätynyt elämässäni ei vain yhteen, vaan jopa useampaan fyysistä väkivaltaa tai henkistä sadismia sisältävään parisuhteeseen. Kohtelu on vain vahvistanut sisäistä arvottomuuden kokemustani. Minussa täytyy olla jotain vikaa koska minua kohdellaan huonosti.
 
Väkivaltainen suhde vie mukanaan maailmaan jossa kaikki on hieman "vinksin vonksin ja heikun keikun". Kumppani saa vakuuttumaan siitä, että julma ja piittaamaton kohtelu on asioiden normaali tila. Elämää hallitsee kumppanin arvaamattomuus. Mitä tahansa voi tapahtua milloin tahansa. Kotielämä on kävelyä munankuorilla. Irroittautuminen on vaikeaa koska kyky kuvitella mitään parempaa katoaa.
 
Mikä siis auttoi irroittautumaan väkivallan ja häpeän kierteestä? Olen aina ollut itseapuoppaiden suurkuluttaja. Kirjat jäivät kuitenkin sanahelinäksi. Todellinen eheytyminen alkoi vasta vuorovaikutuksessa muihin ihmisiin, joille uskalsin paljastaa heikkouteni ja kipupisteeni. Olinhan jo nuorena sairastunut väärään vahvuuteen, pikkuaikuiseksi, muiden auttajaksi, suoriutujaksi.
 
Näitä ihmisiä on monia, useampia kuin edes pystyn luettelemaan. 
 
      Pohjanmaalainen Bruno, parkettimies ja nuoruuden ystävä, jonka puhelin oli päällä yötä päivää silloin kun tarvittiin. 
 
     Erityisopettaja Sirpa joka näki tilanteen ja ei kehoittanut vaan komensi hakemaan viranomaisapua. 
 
     Nurmijärveläinen sosiaalityöntekijä Jarmo joka ei kertaakaan suhtautunut alentuvasti ongelmiensa kanssa painiskelevaa kohtaan. 
 
     Espoolainen turvakodin johtaja Sirkka-Liisa joka väsymättä vakuutti, että jokaisella on oikeus perustarpeisiinsa. 
 
     Amerikkalaisprofessori Peter joka näytti oman haavoittuneisuutensa sensuroimatta. 
 
     Leppävaaralainen perheneuvolan työntekijä Eija joka auttoi IT-alalle päätynyttä älykköä hahmottamaan omaa tilannettaaan fläppitaululle piirretyillä väkivallan dynamiikan kaavakuvilla. 
 
    Työterveyslääkäri Matti joka puhui asioista niiden oikeilla nimillä. 
 
     Vertaistukija Susanna jolta sain paljon rohkeutta. 
 
     Turvallisuuskonsultti Petri joka auttoi käytännön rajanvedossa silloin kun omat voimat eivät riittäneet. 
 
     Espoolainen kampaaja Tiina joka toi mukanaan aina myös vähäsen arjen kimallusta ja naurua. 
 
Koen, että vasta oman heikkouteni kohtaamalla ja myöntämällä olen löytänyt todellisen vahvuuteni Se on vahvuutta sekä rakastaa että tulla rakastetuksi.

Aija Palomäki
Puheenjohtaja, Lapsen Oikeus Väkivallattomaan Elämään, Love ry


Yksi tarina väkivallasta parisuhteessa - Tangoon tarvitaan aina kaksi?

Yhdysvalloista kotoisin oleva Peter on tekniikan professori, joka matkustaa ympäri maailman opettamassa ja konsultoimassa. Viisissäkymmenissä oleva menestynyt mies on myös entinen lähisuhdeväkivallan uhri.

Lähisuhdeväkivaltaa koskevan keskustelutilaisuuden alustajana on amerikkalainen Peter. Lapsen oikeus väkivallattomaan elämään LOVE ry:n järjestämän tilaisuuden päävieras näyttää tavalliselta viittäkymmentä lähestyvältä mieheltä, rennolta akateemikolta. Mikään ei ulospäin kieli Peterin väkivaltaisesta avioliitosta, jonka päättyi vasta vähän aikaa sitten.

 Peterin puheen myötä kolmivuotinen piina paljastuu vähitellen. Kaikki alkoi netistä nelisen vuotta sitten. 

- Liikkuvan elämäntapani vuoksi päätin etsiä seuraa Match.com-palvelun kautta, Peter kertoo tarinansa alusta. Kuinka ollakaan, palvelusta löytyi järjestelmän mukaan lähes täydellinen kumppani - joka vieläpä asui naapurustossa.

 Täydelliseltä suhde vaikuttikin ensimmäisen vuoden aikana, suuri rakkaus oli löytynyt ja pariskunta meni kihloihin.

- Kaikki tuntui liian hyvältä ollakseen totta, Peter muistelee.

”Sinä löit!”

Peterin tyttöystävän mielestä suhde olisi hyvä kruunata avioliitolla.

- Minulla ei ollut kiirettä naimisiin, mutta koska tyttöystäväni siihen suorastaan painosti, suostuin.

 Naimisiinmenopäätöksen myötä vaaleanpunaiseen onneen alkoi  ilmaantua kummallisia tummia sävyjä.  
  - Tuleva vaimoni sanoi ohimennen, että kai hänen sitten täytyy erota entisestä miehestään, jos kerran naimisiin mennään. En ennen sitä tiennyt hänen koskaan edes olleen naimisissa.

 Vasta myöhemmin Peter ymmärsi tämän kummallisuuden olleen ensimmäinen monista varoitusmerkeistä, jotka hän ohitti. Toinen varoitus oli jo ensimmäistä vakavampi.

- Häiden järjestelyiden aikaan tuleva vaimoni syytti minua naisvihamielisen musiikin valitsemisesta juhlaamme. Mielestäni musiikin sanoitus ei missään nimessä ollut naista halventavaa.

Asiasta syntyi riita, joka alkoi saada kummallisia piirteitä. Morsian vaati sulhaseltaan uutta suhtautumista mielimusiikkiinsa.  Peter muistaa vielä puolisonsa erikoiset vaatimukset:

- Sinun pitää tästä lähin vihata tuota musiikkia. Sinun täytyy uskoa, että olen oikeassa. Pyydä anteeksi, ettet usko minua, vaimoni sanoi.

 Eikä aikaakaan, kun Peter itse syyllistyi ”naisvihamieliseen” kommenttiin.  Sen seurauksena tuli ensimmäinen lyönti.

- Istuin lattialla. Yhtäkkiä tunsin iskun silmäkulmassa. Silmälasini menivät rikki. Oli millistä kiinni, ettei lasinpalanen raapaissut silmää ihon sijaan. Silmän sokeutuminen oli lähellä.

 Pöllämystyneenä Peter kysyi vaimoltaan, mitä tapahtui. ”Sinä löit minua,” vastasi nainen.

Uusi terapeutti kerran kuussa

Henkinen sokeus sai suhteessa jatkua vielä tämän jälkeen, ja syyttelyt jatkuivat.

- Sain toistuvasti kuulla tekeväni tai ajattelevani väärin. Vaimoni piti väittelyitä yllä läpi yön niin, että aamuisin olin aivan puhki töihin mennessäni.

Henkisen väkivallan ohella fyysinen väkivalta oli myös aina läsnä. Väkivalta oli ajoittain hyvin rajua.

- Kerran kun tiskasin astioita, vaimoni löi pesäpallomailalla selkään. Siinä isokin mies putoaa polvilleen, Peter kertoo vähän nolona.

 Peter sanoo halunneensa kaikesta huolimatta yrittää.

- Olin sitä mieltä, että tangoon tarvitaan aina kaksi, joten minussakin täytyi olla jotain vikaa.

 Pariskunta hakeutuikin ammattiavun pariin selvittämään suhdetta.

- Kävimme seitsemän kuukauden aikana seitsemällä eri terapeutilla.

 Vasta viimeisin terapeuteista näki tai uskalsi kertoa asian todellisen laidan Peterille.

- Hän sanoi vaimoni kärsivän rajatilahäiriöstä. Terapeutin mukaan ainoa mahdollisuuteni selviytyä oli erota niin pian kuin mahdollista.

 Mutta kuten Amerikassa on tapana sanoa, asiat muuttuvat pahemmaksi ennen kuin paranevat. Niin kävi Peterillekin, kun hän viimein rohkaistui laittamaan eron vireille.

- Vaimoni uhkasi itsemurhalla, liimasi työhuoneeni oveen ”vaimonhakkaaja”-julisteita, usutti uuden poikaystävänsä suistamaan minut autolla tieltä ja lopulta hän yritti vielä epätoivoisesti vietellä minut takaisin.

 Eroprosessin aikana selvisi, että Peterin vaimo oli poliisin tuttu, joka oli pahoinpidellyt miehiään aikaisemminkin. Tarinan loppu alkaakin kuulostaa salapoliisisarjalta, jossa on pakkohoitoon määräyksiä ja lähestymiskieltoja, yksityisetsiviä ja poliiseja. Neljättä vuotta kestänyt eroprosessi ja vakavasti sairas vaimo tosin ovat ikävällä tavalla totta - eikä Peterin tarina ole ainoa laatuaan. Vastaavia tunnetaan Yhdysvalloissakin useampia.

Syyllisyys jää

Yhä edelleen Peterin puheen rivien välistä pilkistää syyllisyyden tunne. Hän sanoo, että tällainen suhde olisi voinut sattua kenelle tahansa mutta samalla arvelee itsessään olleen jotakin, joka mahdollisti asioiden liian pitkälle menon.

- Olisi pitänyt huomata varoitusmerkit jo ennen naimisiinmenoa, hän soimaa itseään. Henkinen väkivalta näyttää jättäneen syvät jäljet. 

- Fyysinen väkivalta oli pienempi paha, henkinen oli paljon pahempaa, Peter itsekin sanoo.

 Peterin entisen vaimon syyllistämisen tulokset näkyvät edelleen, toisto nujertaa tehokkaasti kenet tahansa. Kun tähän yhtälöön lisätään levon riistäminen ja muista ihmisistä eristäminen, niin läheistään on varsin helppo ohjailla.

- Kuin huomaamatta vaimoni rajasi tapaamisiani ystävieni ja sukulaisten kanssa. Oli vain me kaksi pahaa maailmaa vastaan.

Persoonallisuushäiriöistä kärsivillä ihmisillä on myös oiva kyky löytää kumppaninsa heikkoudet ja käyttää niitä hyväksi. Yleistä on myös asioiden kääntäminen päälaelleen.

- Eräälle terapeutille vaimoni väitti minun olevan väkivaltainen. En tiennyt enää itse mitä uskoa.

 Ystävilleen Peter ei myöskään tohtinut uskoutua.

- En voinut kuvitella kenenkään uskovan, että nainen voi pahoinpidellä miestä.

Peterin onneksi eräs työtoveri kysyi asiasta suoraan.

- Olikin helppo vastata, kun tuttu ihminen asiasta kysyi. Samoin keskustelu ystävän kanssa antoi tuntumaa todellisuuteen ja palautti uskoa itseen.

 Oman kokemuksensa perusteella Peter kehottaa moneen kertaan puhumaan ongelmistaan ilman häpeää tai pelkoa.

- Tärkein apu selviämiseen ovat kuuntelevat ihmiset.

- Jos jokin asia suhteessasi tuntuu suorastaan hullulta, juttele siitä kaverisi kanssa - todennäköisesti tuntumasi on oikea. 

Tämä juttu alunperin Rikosuhripäivystyksen RIKU lehdessä 1/2008

>Mitä Peterille kuuluu nykyään?